Aikaisemmat viestit ovat käsitelleet netistä ostamista, mutta kaikkea sieltä valitettavasti ei saa ostettua. Hesarista osui silmään hyvä vinkki hintatietoiselle alkoholinkuluttajalle.
Lain mukaan yksittäin myytävän oluen hinta ei saa ylittää halvimman monipakkauksen yksikköhintaa. Halvin monipakkaus on tyypillisesti myös isoin.
Laatikollinen olutta tosin lähtisi kyytiin halvalla. "Ethän avaa pakkauksia", muistuttaa kyltti seinällä, vaikka uuden lain tavoitteena oli yhtenäistää hinnoittelu pakkauksesta riippumattomaksi.
Pieni kansalaistottelemattomuus kannattaa: oluen hinta tipahtaa yli 40 prosenttia, kun kahdeksan tölkin pakkauksen repäisee auki ja ostaa tölkit erillään. Henkilökunta ei kiinnitä asiaan huomiota.
Sixpackissä olut tulee kalleimmaksi (HS, 20.1.2008)
Nykyäänkin olut kannattaa useimmiten ostaa 24-packeissä kuljettamisen helppouden vuoksi, mutta kesällä kun sattuu keskustaan eksymään päiväsellä, on parin oluen ostaminen kaupasta entistäkin selkeämmin se halvempi vaihtoehto terassille menolle.
sunnuntai, 20. tammikuuta 2008
Olutta halvalla
Lähettänyt
Samppa
klo
20.29
3
kommenttia
Tunnisteet: alkoholi, olut, säästäminen, säästövinkit, vinkit
keskiviikko, 16. tammikuuta 2008
Mistä Studio Julmahuvi DVD halvimmalla
En nyt jaksa suorittaa kattavaa hintavertailua useamman tuotteen osalta kerralla, joten otetaanpa yksittäinen tuote käsittelyyn.
Mikrobitin hintaseurannassa tuote on jostain syystä kahdella eri nimikkeellä Studio Julmahuvi 1 (osat 1-8) ja Studio Julmahuvi -kokoelma, vaikka käsittääkseni molemmat tarkoittavat samaa.
Haku 1 (Hintaseuranta.fi):
Haku 2 (Hintaseuranta.fi):
Haku 3 (Vertaa.fi):
Kaupat, joita ei löytynyt noista hintavertailuista.
- Booostep.fi (9.95EUR + 2,40 €:n toimituskulut)
- Netanttila.com (13,95 € + 2,49 €:n toimituskulut)
Lopputulos on se, että halvimmalla DVD:n saa Boostep.fi:stä. DVD:t ovat aika uusi tuoteryhmä Mikrobitin Hintaseurannassa, joten lisää kauppoja tulee varmaan pian. Etenkin Netanttila.com kannattaa tarkistaa manuaalisesti, koska siellä on monesti hyviä tarjouksia ja DVD:kin voi löytyä paikallisesta Anttilasta, jolloin postituskuluja ei tarvitse maksaa.
Mielenkiintoista olisi tietää miten moni noiden hintavertailupalvelujen käyttäjistä tiedostaa, että kaupat maksavat siellä olostaan ja tästä johtuen vain osa on mukana ja monesti, halvimmat eivät.
Lähettänyt
Samppa
klo
14.13
0
kommenttia
Tunnisteet: Mikrobitin hintaseuranta, Vertaa.fi
lauantai, 5. tammikuuta 2008
Mistä DVD-elokuvat halvimmalla?
Itse ostan kaupoista cdon.com, play.com ja cd-wow.fi. Cdon veloittaa toimistuskuluja aina 2,95 euroa per tilaus, kun taas play ja cd-wow eivät peri erikseen toimituskuluja. Postituskulut nousevat merkittäväksi tekijäksi, jos haluaisi tilata jonkun 5 euron DVD:n. Cdon:com:lla kokonaishinta tulisi postituskulujen vuoksi noin kolme euroa kalliimmaksi olettaen, että tuotteen hinta on sama.
Mikrobitin hintaseuranta - Tärkeitä kauppoja puuttuu
Jokainen kauppa joutuu maksamaan klikkauksistaan, joten osa kaupoista on jättäytynyt palvelusta pois mm. Suomen suurin atk-kauppa Verkkokauppa.com. Kyseinen kauppa löytyy Afterdawnin ja vertaa.info:n hintavertailupalveluista.
DVD-elokuvien hintavertailu ontuu, kun palvelusta ei löydy Play.com:ia eikä CD Wowia, jotka molemmat toimittavat tavaroita Suomeen ilman postituskuluja.
Lähettänyt
Samppa
klo
19.16
0
kommenttia
Tunnisteet: CD Wow, Mikrobitin hintaseuranta, Play.com